Kilpailu

Miss Finest-kauneuskilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012. Silloin ideana oli etsiä mainoskasvoa Plastiikkakirurgia Finestille. Vuonna 2013 kilpailun konsepti muuttui ja Miss Finest-kilpailun kautta etsittiin suomalaisia ja virolaisia kaunottaria edustamaan kansainvälisiin kauneuskilpailuihin. Miss Finest 2012 Jaana Laitinen sijoittui TOP10 joukkoon Miss Globe-kilpailussa vuonna 2013. Kristina Karjalainen sijoittui samaisessa kilpailussa vuonna 2012 TOP 5 joukkoon voittaen lisäksi Miss Golden Girl-palkinnon. Vuonna 2013 Kristina Karjalainen valittiin Miss Estoniaksi. Hän edusti toista kotimaatan maailman suurimmassa ja arvistetuimmassa missikilpailussa Miss Universessa. Heseri Tammekänd voitti Yacht Model-kilpailussa Miss Beautiful Smile-palkinnon. Miss Finest kasvoi siis alle kahdessa vuodessa plastiikkakirurgia yrityksen pienestä mainosmallikisasta kilpailuksi, josta lähetetään tyttöjä maailman suurimpaan kansainväliseen kauneuskilpailuun.

Miss Finest 2015-finaali käytiin Virossa 1-4.7.2015. Kyseessä oli Vuoden 2015 suurin missitapahtuma. Vuoden 2015 Miss Finest on Tara Kolppanen.

Vuoden 2016 Miss Finest on Emmi Helander.

Vuonna 2016 Miss Finest Petite Anika Laamanen voitti Audience Choice-palkinnon Karibian risteilyllä käydyssa Universal Petite-kilpailussa.

Tänä vuonna Miss Finest kilpailua ei järjestetä perinteisessä muodossa vaan kansainvälisiin kisoihin lähetettävät tytöt valitaan kuvien ja casting päivien perusteella. Hakemuksia otetaan vastaan sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .

 

logo SIXTINA    
Nora Bode    

    
 Isavela    Nagor

bariatrisetpalvelut logo

   www.rintojensuurennusfinest.fi

 

 

 

 

 
     
 Hair by Jani Marttinen    
     

Sinustako Miss Finest?

© Miss Finest 2017
Planning & design: SydWeb